sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Matkasuunnitelma

Pari viikkoa häiden jälkeen astelimme lähellä sijaitsevaan MatkaOmenaan, jota oli meille suositeltu. He tekevät räätälöityjä matkoja m.m. juuri Uuteen-Seelantiin, joten kuultuaan meidän budjetin sekä toiveet alkoi matkan suunnittelu sekä kova sähköpostikirjeenvaihto kärsivällisen matkatoimistovirkailijan kanssa. Nyt meillä on kaikki lennot, hotellit, juna-/bussimatkat sekä muut kuljetukset valmiiksi maksettu ja hoidettu, joten tarvitaan vaan rahaa elämiseen siellä.

Erityisesti seuraava kohta matkasuunnitelmassa huvitti minua:

"ATS Pacific Meet & Greet Representatives and drivers will be waiting in the Arrivals Hall, and will have a sign with the clients' name."

Tästä on pakko saada kuva!

Matkan kestoksi tulee yhteensä kolme viikkoa, ja tarkoitus olisi olla viikko eri paikassa. Haluamme nähdä mahdollisimman paljon maasta, mutta koska kyseessä kuitenkin on häämatkamme, mikään stressaava bussimatka tai jatkuva paikasta toiseen siirtyminen ei oikein houkutellut. Tällä tavalla meillä on aina viikon basecamp, josta voimme tehdä retkiä lähiympäristössä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Lennämme Frankfurtin ja Hong Kongin kautta Aucklandiin, jossa oli aluksi tarkoitus viipyä viikon. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että matkustettuamme lähes 40h, voisi joku rantakohde olla paikallaan ja niitähän on Aucklandin lähistöllä. Matkustamme tietenkin juuri silloin, kun kiwit viettävät joululomaa (=kesälomaa), joten hotellit varataan nopeasti täyteen. Parin yrityksen jälkeen saimme hotellin varattua pienestä rantakylästä nimeltä Whangamata, josta emme paljoa tiedä, muuta kun että ilmeisesti on surffaajien suosima kohde. Luulisin, että tämä on tammikuussa meille juuri täydellinen paikka aloittaa seikkailumme.
Isäni serkulla on Aucklandissa Uusi-Seelantilainen ystävä, jonka kanssa olemme olleet yhteyksissä ja jonka tulemme varmasti tapaamaan tämän viikon ajan. Hänellä on myös kesämökki Haheissa - ei niin kaukana Whangamatasta, joka myöskin vaikuttaa olevan hurmaava paikka hienoine rantoineen.

Whangamatan jälkeen yövymme yhden yön Aucklandissa, josta matkaamme pohjoissaaren läpi Overlander-maisemajunalla Wellingtoniin, missä toinen viikko vietetään. Wellingtonista odotamme kulttuuripainotteista viikkoa, vaikuttaa jotenkin todella sympaattiselta kaupungilta.

Sieltä lennämme sisäisellä lennolla eteläsaareen ja Queenstowniin, vuoristomaisemiin, missä viimeinen viikko vietetään. Tämä taitaa olla SE Lord Of The Rings-alue, joten odotettavissa paljon huikeita maisemia ja kokemuksia.

Viikon päätteeksi lennämme vielä Aucklandiin, jossa viimeinen yö vietetään, ja ehdimme hieman tutustua myös kaupunkiin. Kotilento menee Osakan ja Frankfurtin kautta.


Tätä opusta on tutkittu aktiivisesti viime aikoina...


...ja erityisesti tämä tieto ilahdutti minua, käärmefobiasta kärsivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti